Bianchi Infinito 2010 - Tämän pyörän tarina

Bianchi Infinito 2010 - Tämän pyörän tarina

(2010 keväällä - kustomointi liikkeessä juuri aloitettuna)

Pyörä hankittiin kotipaikkakunnalta Kotkasta, kilpapyöriin erikoistuneesta liikkeestä ja se saapui valmiiksi kustomoituna kahden kuukauden pykäämisen jälkeen, 12.4.2010.

Runko ja 59 cm:n korkeus on juuri oikea 186 cm:n pituiselle kaverille ja ajoasennon suuri muokattavuus oli se mitä olin etsinytkin - säätövaraa on tosi matalaan ja lähes pystyyn ajoasentoon - lisäksi hommaamallani Eastonin Aeroforce -triathlon lisätangolla aerodynaamisuus vielä paranee.




Edellinen, alumiinirunkoinen Bianchini oli myös 59cm korkuinen, mutta jyrkkä B4P runkostrategia aiheutti sen, etten kyennyt sillä nautinnollisesti ajamaan.

Vaikka runko olikin huippua, osasarja pyydettyyn 2690€:n hintaan vaikutti varsin vaatimattomalta: Shimano 105, Fulcrum 7 ja FSA:n alumiinisia osat - edullista ja toimivaa mutta ei tällaisen rungon arvolle sopivaa.



Koska liikkeestä kehotettiin miettimään myös täysin omiin tarpeisiini kustomoitua vaihtoehtoa, en miettinyt todellakaan kauaa: tähän pyörään saisin säädettyä haluamani ajoasennon. Siitä tulisi pyörä, josta saatoin nuorempana pyöräkilpailuissa vain haaveilla.

Valitettavasti silloin ei saatukaan pelkkää runkoa - joten jouduin ostamaan tarjolla olleen KOKO pyörän, halvan osasarjan kera, myymään ylimääräiset osat itse eteenpäin ja ostamaan samasta liikkeestä kokonaan uuden osasarjan joka sitten (onneksi ilman kustannuksia) asennettiin pyörään.

Ongelmat operoidun selkäni kanssa yllättivät lopulta: ajoasentoa oli muokkailtu jo niin, että oli mahdollista ajaa todella pystyssäkin asennossa. Harjoitustahtikin oli todella varovainen: lyhyt lenkki (vain selälle sopivalla lämpimällä säällä) ja tämän jälkeen viikko huilia, mutta jopa käveleminen oli pyöräilyn jälkeen tuskallista. Ajattelin kuitenkin selän venyvän hiljalleen.


Ensimmäisenä kesänä ajokilometrejä kertyi selkää  varovaisesti venytellessä 527 km (20.5. - 31.7.2010 välisenä aikana). Pisin lenkki oli porukalla ajettu 105 kilometrinen, jossa pysyin mukana loppuun asti ja sen jälkeen tulikin 17 vrk:n huili koska selkä jumahti niin pahasti.





Kesän viimeiseksi yritykseksi 2010 jäi 31.7. ajettu kuntoajo - 94km. Seuraavana kesänä meni jo hiukan paremmin kokonaisuudessaan 944 km (15.4. - 16.7.2011) ja pisin lenkki oli toukokuussa ajettu 94km. Viimeiseksi tällä Bianchilla ajettiin sitten elokuun 21. päivä 2012, kun kausi oli alkanut 13.5 ja yhteensä kilometrejä enää vain 324km. Pisin lenkkikin vain enää 68 kilometrinen.

Yhteensä tällä pyörällä on nyt siis ajettu kolmena kesänä, aurinkoisissa sääoloissa 1795 km, jonka jälkeen siihen on vielä talvella 2013 vaihdettu UUDET osat: liukkaat Jagwiren kaapelit & letkut jarruihin ja vaihteisiin, KMC X10 ketjut ja vielä Hutchinson Fusion 3 renkaat.

Takarengasta on nyt kulutettu 3t 30min verran trainerilla ajaessa, joten se ei ole uudenveroinen. Kaapissa on vielä käyttämättömänä Continentalin trainerille tarkoitettu rengas.

Mietittyäni asiaa talven yli päädyin siihen, että pyörä ja sen kaikki pyöräilykamatkin saavat lähteä, selkä ei tule kestämään. Laitan kamoja, Oakleyn laseista alkaen myyntiin niitä heti pyörän lähdettyä.

* * *

Bianchi Infinito 2010 - insinöörityö

Bianchi Infinito 2010 - insinöörityö 

Bianchi on italialainen, maailman vanhin yhä toimiva polkupyörävalmistaja. Yrityksen perusti Edoardo Bianchi pieneen kauppaan Milanon Via Nirone kadulla vuonna 1885 ja juhlii - tälläkin mallillaan - jo 125 -vuotista taivaltaan. 

Useat ajajat eri aikakausilta ovat luottaneet Bianchiin, mm. Fausto Coppi ja Felice Gimondi. Myös Danilo di Luca, Mario Cipollini, Marco Pantani, Moreno Argentin ja Jan Ullrich ovat kaikki ajaneet Bianchin valmistamilla pyörillä. 12 Giro d'Italian, 3 Tour de Francen ja vaikkapa 19 Milano-San Remon voittoa kertovat omaa kieltään Bianchien ystäville ympäri maailman.

Kaikki kuvat tässä blogissa on otettu tästä samasta BIANCHI INFINITO:sta. Kuvat ovat uusia ja ne on otettu 18.-22.4.2013 välisenä aikana, poislukien jotkut ajotilannekuvat. Lisää kuvia täällä.

Bianchi esitteli uuden mallin C2C sarjaansa 2009 Giro d'Italiassa. Uusi Bianchi Infinito korvaa 928 Carbonin, tarjoten entistäkin kilpailukykyisempää mallistoa. Toisin sanoen kyseessä on 200g kevyempi (1,080g) ja edeltäjäänsäkin jäykempi kilpapyörän runko. Runko on valmistettu samasta hiilikuidusta kuin Bianchin huippumalli 928 Carbon Superleggera, mutta parannellulla suorituskyvyllä.

Infiniton suunnittelijoiden ensisijaisena tavoitteena oli täydellinen urheilupyörä: kilpapyöräilyn suorituskykyisimmät materiaalit yhdistettäisiin maksimaaliseen mukavuuteen.

Infinitossa on hiukan suurempi akseliväli ja korkeampi emäputki kuin Hors Categorie -sarjan pyörissä. Emäputken korotuksen tarkoituksena on tehdä tarpeettomaksi korotusrenkaiden lisääminen optimaalisen ajoasennon saavuttamiseksi. Tässä rungossa on silti vielä reilusti varaa nostaakin ajo-asentoa jos sattuu omaamaan hiukan jäykemmänkin ristiselän. Haarukka on muotoilultaan kevyesti kaareva ja sen ilmoitettu paino on 365g.

Infinito on vallankumouksellinen maantiepyörä, jonka kehitystyö kesti Bianchilla kokonaista kaksi vuotta, seuraten kokonaisella vuodella maantietestausta, mm. 2009 Giro d'Italiassa, Barloworld -tallin sprintteri - Robert Hunterin ajamana. Cyclingnewsille antamassaan haastattelussa Hunter kommentoi pyöräänsä:

"Samaa painoluokkaa kuin Bianchin Superleggera, mutta tukevampi ja siksi erinomainen suuriin massakireihin. Pidempi akseliväli tekee sen, että se ohjautuu todella hyvin jyrkissä laskuissa. Todella onnistunut pyörä."

Hunter oli Infiniton koeversiolla vuoden 2009 Girossa toinen Chiavennaan päättyneellä etapilla ja neljäs Firenzeen päättyneellä etapilla.

Bianchi Infiniton sopeutumiskykyä hankalille alustoille testasi myös kaksinkertainen Tour of Flanders -voittaja, Stein Devolder ajamalla sillä vuoden 2012 kilpailussa. Devolder kommentoi Infinitoa: "Ensiluokkainen pyörä vakauden, käsittelyn ja reaktiivisuuden suhteen. Tärinän suodatus toimii loistavasti: pyörä tai vaihteet eivät hypi lainkaan".

* * *

Bianchi Infinito 2010 - Osien kustomointi

Bianchi Infinito 2010 - Osien kustomointi

Bianchi Infiniton runko on loistava, juuri sitä mitä etsinkin - mutta pyörässä ollut osasarja pyydettyyn 2690€:n hintaan vaikutti varsin vaatimattomalta: tarjotussa mallissa oli nimittäin vain Shimanon 105:n vaihteet ja jarrut, Fulcrum Racing 7 -sarjan kiekot, FSA Compact Wing alumiininen ohjaustanko. Tämän lisäksi vielä ohjainkannatin ja satulanputkikin olivat kaikki rotevaa, joustamatonta alumiinia joka heikensivät rungon aikaansaamaa keveys & mukavuuskerrointa.

Sram Force oli silloin paras hinta/laatu/paino -suhteen omaava osasarja johon minulla oli varaa, joskin toivoin ensisijaisesti Sramin Red -osasarjaa alunperin, vain siksi että pyöräkin oli punainen. 

Sramin Double Tap vaihtimet olivat helppoja oppia - kun painaa pidemmälle - ketju ponnistaa isolle rattaalle - ja näpäytät lyhyesti - napsahtaa ketju pienemmälle rattaalle.

Koskaan ei ole mennyt sekaisin kun tämän kerran opetteli. Jarrukahvoina Sram Force oli myös moitteettoman hyvä.

Ensimmäisen kesän ajoin Sramin Force kampisarjalla. Valitsin itselleni 175mm pitkät kammet ja 53/39 ratasparin, mutta lenkeillä tuntui paras välitys jäävän jotenkin aina näiden kahden eturattaan väliin aiheuttaen turhaa vaihtelua koko ajan.

Vaihdoin kampisarjan kesällä 2011 Sram Red kampiin, jotka olivat hivenen lyhyemmät (172,5mm), helpottaen selvästi pyöritystä ja 53/39 rattaiden tilalle tuli hienosäätönä 52/38 ja mitättömän tuntuisesta erosta huolimatta, etuvaihteen turha renkutus loppui tähän.

Mainittakoon vielä, että 50/34 compact-ratastusta en ole havainnut koskaan tarpeelliseksi näissä tasaisissa maisemissa.

Fulcrumin halvimman, 7 -mallin tilalle piti päästä kokeilemaan tietenkin parhaimpia, keraamisten laakereiden omaavia Fulcrumin Racing Zero -kiekkoja.

Fulcrumin brändihän on perustettu Campagnolon tytärfirmana vasta vuonna 2004, mutta sen kiekoilla saavutettiin heti runsaasti näkyvyyttä ja maailmanmestaruuksia: 2005 Tom Boonen, 2006-2007 Paulo Bettini ja 2008 Alessandro Ballan.

Racing Zerot olivat ehdoton valintani vanteiksi, parihinta ei noussut yli tuhannen euron ja keraamisten laakereiden lisäksi sisärenkaattoman vaihtoehdon mahdollistavaa, mielenkiintoista 2-WAY FIT systeemiä pääsi kokeilemaan samalla (linkistä Fulcrumin viralliseen 2-way fit -videoon).

Tärkeintä näissä vanteissa on keveys, rullaavuus ja tukevuus, joka mahdollistaa ärhäkät kiihdytykset, sekä vähentää osaltaan liike-energiaa hukkaavaa notkumista voimatilanteissa, kuten lähdöissä ja jyrkissä mäenkohdissa.

Keraamiset laakerit Racing Zeroissa pienentävät vierintäkitkan minimiin, tämä pidentää laakeriston elinikää ja tuntuu myös ajettaessa "myötätuulena". Keraamiset pallot ovat pyöreämpiä ja erittäin kovia, joten niihin ei tule painon alla samanlaisia epämuodostumia kuten teräslaakereihin. Kovuus lisää tukevuutta osaltaan koko systeemiin. Laakerit ovat myös kevyempiä kun teräksiset kilpailijansa.

Voitelua pitää hoitaa näidenkin laakerien kanssa. Vaseliini jäykistää "ilmapyörittelyä" mutta toimii rasitustilanteessa. Ohuesti öljytty laakerihan rullaa ilman ajajan painoa näennäisen loputtomasti, mutta karkaa painon tullessa päälle mikroskooppisilta kitkapinnoilta ja jättää näin kriittiset alueet ilman suojaa, joka ei ole keraamisillekaan laakereille suotava tilanne. Lisäksi vaseliini estää epäpuhtauksien pääsyn laakeriin.

Vanteisiin käy avorenkaatkin joissa kirjoa riittää pyöräliikkeiden valikoimissa, mutta sisärenkaattomissa vaihtoehdot ovat harvassa.

Polkupyörä on ainoa kulkupeli, jossa vielä käytetään sisäkumeja..? Olen kumminkin nauttinut suuresti Hutchinsonin Fusion 3:lla ajamisesta, ne ovat pehmeät, mukavat, kestävät ja rullaavat todella hyvin. Puhkeamisia ei ole tienpäällä sattunut, lisäämäni paikkausneste ilmeisesti mahdollistaa renkaan totaalisen loppuunajamisen.

Asennettaessa on käytettävä saippualitkua kunnolla, sillä vanteet ovat jämptit. Saippuan avulla ihan jalkapumpullakin saa ilmat renkaaseen. Paikkauslitkua on myös hyvä laittaa renkaaseen, sen ansiosta ilma kestää renkaassa pidempään, muuten tyhjenee parissa päivässä.

Polkimina oli ensin Lookin Keot mutta kyllästyin klossien jatkuvaan vikinään ja vaihdoin tilalle Timen I-clic Racerit, enkä ole muita kaivannut sen jälkeen. Mutaan Timen klosseilla ei ole asiaa, mutta päkiöillä on kätevä kävellä kahvilaan, tästä nimikin - "cafe cleats".

Satulan tilalle valitsin keskeltä "helpotetun" Specialized Toupen, joka oli minulle selkeästi paras. Hyvän palvelun pyöräliike antoi minun testailla erilaisia satuloita pitkin kesää ja tämä oli lopulta selkeä valinta - olisinpa sattunut testaamaan tätä ensin.

Ohjainkannatin on Specialized S-Works 120mm 31,8mm +-8:sta 16:sta asteesta säätövaralla, joka on todella paljon. Säätö tehdään kääntämällä kannatin ja pyörittämällä sisälle jäävää epäkeskoista "shim" rengasta. Todella kätevää, säästää ostamasta isoa kasaa kannattimia, joiden erona on vain eri "kulma".

Ohjaintanko ja satulanputki vaihdettiin alumiinisista hiilikuitu/komposiitti valmisteisiin Easton EC90 (SLX3) tuotteisiin. Tanko oli myös pari senttiä leveämpi alunperin ja tämä 40cm levyinen salli minulle suoremmat, rennommat kädet - mystistä, koska olen aina ajanut 42:lla. Olen kyllä melko kapeaharteinen.

Hiilikuitu- ja komposiittimateriaaleilla kevennettiin jälleen pyörää lisää ja vähennettiin maantien värinöitä. Päivän paino Bianchilla nyt siis 7,6kg.

Eastonin Aeroforce -triathlon lisätangollakin ajelin jonkun aikaa, helpotti hartioista mutta ei tietenkään selästä. Nekin ovat vielä joutilaana kaapissa...

Easton EC90 sarjan tuotteet olivat tietysti "Cadel Evansin valinta", joten sellainen on tarina näitten Easton-osien valinnasta.

* * *